VALOKODON KAUKOHOITOTAPAHTUMA

Nyt mukaan vuoden 2011 tapahtumaan, jossa teemme ilmoittautuneille voimallista kaukohoitoa. Mahtava yhteissessio nyt kerran kuukaudessa kuukausimaksulla!!! Voimalliset ja puhtaat henkisen kasvun energiat sinulle. Jos haluat osallistua kesken kuukauden niin voit osallistua jo menneeseen hoitopäivään jälkikäteen (kysy).

Selitetäänpä tässä mitä oikein olemme tekemässä. Eli aloitimme vuoden 2009 alussa kuukausittaisten kaukohoitojen tekemisen halukkaille. Kaukohoitoa tekivät valokotolaiset aina tiettynä päivänä niille, jotka olivat ilmoittautuneet hoitoon ennen sen alkamista. Vuonna 2009 teimme hoidot aina samannumeroisina päivinä eli 2.2. , 3.3., 4.4., 5.5. jne. Hoidoissa oli joka kerta erilaiset teemat, joihin keskityttiin. Hoidimme mm. teemoilla "irtipäästäminen", "eheytyminen ja terveys" sekä päätimme vuoden hoidon 12.12. teemalla "kokonaisuuden tasapainottaminen". Tapahtuma oli erittäin edullinen hinnaltaan, jotta kaikilla halukkailla oli mahdollisuus osallistua koko vuoden kaikkiin tapahtumiin. Säännöllisille hoitoon osallistuville annoimme bonusta. Vuonna 2010 teimme uudella tavalla kaukohoitoa eli Valokodon Maapallohoidossa hoidimme itsemme lisäksi koko järjestelmää eli emme keskittyneet pelkästään itseemme vaan kokonaisuuteen. Tapahtumia oli 1-4 kertaa kuussa ja loppukesällä oli massiiviset erikoistapahtumat. 

Vuonna 2011 palaamme taas juurille ja teemme ilmoittautuneille ryhmänä kaukohoidon kerran kuussa. Tämäkin kaukohoito vaikuttaa toki koko järjestelmään, mutta hieman toisella tavalla kuin Maapallohoito.

Tapahtumia on kerran kuussa ja niihin ilmoittaudutaan viimeistään 10. päivä kuluvaa kuukautta. Voit myös ilmoittautua useampien kuukausien tapahtumiin kerralla. Kuukausimaksu on 18 euroa (Valokotoyhdistyksen jäsenet 15 euroa). Jos ilmoittaudut koko vuodeksi mukaan niin hinta on kerralla maksettuna 170 euroa (jäsenhinta 140 euroa). Vain maksamalla tämän kuukausimaksun voit osallistua tähän tapahtumaamme eli silloin se on energeettisesti tämä ryhmähoito eikä joku muu juttu. Ilmoittaudu sähköpostilla info (ÄT) valokoto.com tai puhelimitse nollaneljäyksi-430 8625 viimeistään 10. päivä. Saat sähköpostitse tai puhelimitse maksuohjeet. Vaihda sähköpostiosoitteessa oleva (ÄT) @-merkiksi ja huomaa puhelinnumerossa olevat tekstimuotoiset numerot suuntanumerossa (yhteystiedot laitettu roskaboteille huomaamattomaan muotoon).

Saatamme vuoden aikana järjestää myös erikoistapahtumia, joihin on oikeutetut pääsemään mukaan ainakin koko vuoden hoidossa mukana olevat sekä tietyn määrän kuukausitapahtumia läpikäyneet ilman lisämaksuja.

Päivämäärät ilmoitetaan ilmoittautujille erikseen!

Tapahtuma-ajankohta on klo 20 ja kesto n. 30-60 minuuttia.

Kotona voit maata session aikana vuoteessasi tai istua hyvässä asennossa nojatuolissa tai missä nyt olet tottunut meditoimaan. Pyydä ajatuksella saada olla mukana vastaanottamassa energiaa. Tapahtuma kestää puoli tuntia tai tunnin tai ehkä pitempäänkin. Vastaanota energiaa toki niin kauan kuin haluat. 

Koska tämä on voimallinen energiatapahtuma niin muista, että voi nousta asioita pintaan itsessäkin. Voi nousta erilaisia tunnereaktioita, fyysisen tuntuisia kipu-, särky- tai flunssaoireita. Hyväksy ne sellaisenaan ja vastaanota uusi parempi olotila. Juo paljon vettä ja fysiologista suolaliuosta (käytä vain karkeaa, itsejauhettua merisuolaa tai ruususuolaa; teelusikka puoleen litraan vettä). Huomaa, että myös tällä tapahtumalla on tarkoituksena auttaa sinua löytämään oma voimasi, jota kautta voit saada voimaa toteuttaaksesi sen elämäntehtävän mitä varten täällä olet. Kaukohoidoillamme autamme, emme poista vastuuta omasta itsestäsi. Rohkaisemme sinua siis levittämään siipesi ja ohjaamaan elämääsi juuri sinne minne kuuluukin. Varsinkin alussa saattaa tulla haastavia unijuttuja ja puhdistusta, mutta siitä huolimatta uskalla tulla mukaan - se kannattaa. Pyydä energiatukea jos on tarpeen! Vaikka energiahoidoissa käsitellään myös sairauksiin liittyviä asioita, niin silti ne eivät korvaa vaan täydentävät muita hoitotapoja. Yhdistymällä omaan sisäiseen viisauteen, jota energiahoito avustaa, voit löytää tavan, jolla itse pääset etenemään henkisellä tielläsi. Voit esimerkiksi löytää uudenlaisen asenteen tilanteeseesi ja sitä kautta saada myös käsiteltävät asiasi etenemään. Voit ehkä myös löytää sinulle sopivan tavan hoitaa terveyttäsi, kun yhdistyt näidenkin energioiden avulla viisauteesi. Kuuntele!


Astu sisään valokotoon ja ole kuin kotonasi

Tervetuloa sivustolle.

Valokodon logo

Sanan virkkoi noin nimesi


Valokodon uudistunut kaukohoitotapahtuma

- Joka kuukausi

- Osallistu silloin kun itse haluat tai sovittuna aikana

- Ilmoittaudu aina kuukaudeksi kerrallaan tai niiksi kuukausiksi jolloin haluat

- Klo 20 alkaen

- Ota vastaan voimaa!

- 18€/kk (jäsenhinta 15€/kk)Lisätietoa Kaukohoitotapahtumasta

Ilmoittautuminen ja kyselyt: info (ÄT) valokoto.com tai nollaneljäyksi-430 8625